Varjo Tukholman yllä

Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin.

2. Sairaus.

 

 

 

"On ihmisen elämän mullistavia öitä, ja silloin hänelle alkaa päivä, jolloin kaikki on uutta.

Koko maailma on uusi. Pyhyyden huuhtelema.

Mystinen. Mahdollinen.

Joka suuntaan otettu askel on uusi askel uuteen suuntaan, sillä ihminen itse ei ole enää entisensä."

 

Eletään 1980-lukua Tukholmassa. Benjamin, kiltti Jehovan todistaja, on juuri tavannut Rasmuksen, eikä mikään ole enää kuten ennen. Benjaminista tulee osa kaupungin homoyhteisöä ja silti hän ei uskalla kertoa totuutta vanhemmilleen. Rakkaus kukoistaa, mutta samaan aikaan tappava sairaus saapuu Ruotsiin. Kaveriporukka, joka haluaa elää ikuisesti, pienenee tulevien vuosien myötä ihminen kerrallaan. Ensin kuolettavat testitulokset  kuulee Reine, sitten Lars-Åke ja lopulta myös teatterin syttyvä tähti Bengt. Jokaisella on tarinansa ja erilainen tapansa kohdata lähestyvä kuolema. Se ei kuitenkaan helpota niiden tuskaa, jotka vielä elävät ja miettivät pakostakin, kuka tulee olemaan seuraava. Myös Benjamin tajuaa, että hänen on lopulta valittava rakkauden ja vakaumuksen väliltä.

 

Jonas Gardell (syntynyt 1963) on Ruotsin suosituin koomikko, tunnettu kirjailija ja teologian kunniatohtori. Hänen kolmiosaisesta kirjastaan "Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin" on tullut muutamassa vuodessa todellinen ilmiö, jonka pohjalta on tehty tv-sarja ja keskusteltu vähemmistöjen asemasta.

 

Takakannen tekstin mukaan kirjat perustuvat tositapahtumiin, vaikka hahmot ovatkin fiktiivisiä. Gardell itse myöntää hakeneensa taustatietoa AIDSin leviämisestä muun muassa tieteellisistä julkaisuista ja Ruotsin sanomalehtiarkistoista. Tekstissä armottomat faktat vuorottelevatkin ajoittain lähes runollisen kerronnan kanssa.

 

Jonas Gardell osaa kirjoittaa ihmisistä kärsimyksineen. Hän kertoo vaikeasta aiheesta lähes tieteellisellä tarkkuudella , silti sortumatta liialliseen viileyteen. Kielenkäyttö on tarkkaa ja väljyydessään hyvin kaunista. Kirjan päähenkilöiden lisäksi keskiöön nousevat Reine ja Bengt, joiden kautta kuvataan AIDSin etenemistä Tukholmassa. Ajoittainen huumori keventää muutoin vakavaa tunnelmaa. Kirjoittajan teologinen tausta tulee esille Jehovan todistajien kuvauksessa, lainauksina Raamatusta, ja toistuvana pohdintana Jumalasta ja ihmisestä. Monta kertaa Gardell nostaa esille, että jokainen haluaa kuulua johonkin ja tuntea olevansa rakastettu. Silti yhteiskunnalla on valta sulkea osa jäsenistään ulkopuolelle niin halutessaan. Yhden kärsimys ei näytä merkitsevän paljon, jos enemmistö on tyytyväisiä ja turvassa.

 

"Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin" on niitä kirjoja, joilla on valta muuttaa ihmisen ajattelua. Toinen osa ei ole aivan yhtä tiivis paketti kuin edeltäjänsä, mutta toimii hyvin. Se on kiinnostava, koskettava, nopea luettava ja herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Lyhyesti sanottuna, näihin kirjoihin on helppo rakastua. Myös trilogian pohjalta tehty tv-sarja on näkemisen arvoinen, joskin vaatii osuvasti paketillisen nenäliinoja...

 

"He jatkavat tanssimista, hitaasti, kömpelösti, ympäri, ympäri. He eivät pysy edes tahdissa.

Mutta he tanssivat.

Ja Benjamin rentoutuu Rasmuksen sylissä ja tietää hylkäävänsä kaiken, minkä vuoksi on koskaan elänyt ja mihin on uskonut, vain jäädäkseen juuri tähän syliin."

 

 

Minisarjasta tehty fanivideo (varoitus: sisältää juonipaljastuksia): http://youtu.be/aOjS4zuP96Y



 

 

 

 

 

Taidehistorioitsija salaperäisen muusan jäljillä

Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina.

 

 

 

 

Filosofian tohtori, vapaa tutkija, taidehistorioitsija ja kirjailija Anna Kortelainen tutki väitöstyössään taiteilija Albert Edelfeltin (1854-1905) kirjeenvaihtoa. Kirjeiden ja maalausten myötä Kortelainen kiinnostui Edelfeltin kauniista ranskalaisesta mallista, joka taiteilijan ystäväpiirissä tunnettiin lempinimellä Virginie. Tällä nimellä on otsikoitu myös yksi Edelfeltin tunnetuimmista tauluista, joka kuuluu nykyään Joensuun taidemuseon kokoelmiin. 

 

Albert Edelfelt käytti samaa mallia monissa töissään ja oli kirjeidensä perusteella selvästi rakastunut tähän. Osa Edelfeltin kirjeenvaihdosta on kuitenkin jälkikäteen tuhottu ja Anna Kortelainen huomasi kysyvänsä: kuka oli tuo ranskatar, johon Albert Edelfelt Pariisissa niin kiihkeästi rakastui? Tämä kysymys johti uusiin ja Kortelainen halusi tietää lisää. Väitöstutkimuksensa ohella hän alkoi selvittää tuntemattoman naisen tarinaa, joka johti hänet lopulta Pariisiin arkistoihin ja Etelä-Ranskan kaupunkeihin. Virginie! on samalla kertaa matkakertomus tutkijan työstä ja mikrohistoriallinen tutkimus henkilöstä, jonka tarina uhkaa kadota ajan armottomiin hampaisiin.   

 

 

"Historioitsija ei ole se, joka tietää, vaan se joka kysyy", muotoilee Kortelainen yhden työtään ohjaavista ajatuksista. Virginiessä historiantutkimuksen ilo ja haasteet tulevatkin hyvin esille, kun Kortelainen yrittää löytää tietoa naisesta, josta ei ole paljon johtolankoja. Voisi jopa kysyä, onko järkeä käyttää paljon aikaa henkilöön, jonka jäljet ovat niin perusteellisesti kadonneet, tai jopa hävitetty? 

 

Kortelainen on kuitenkin sitkeästi jatkanut kysymistä ja hän on löytänyt monia vastauksia, vaikka ehdottomia totuuksia tuskin on. Monet esitetyistä tiedoista jäävät arvauksen tasolle. Kirjan myötä voimme kuitenkin hieman paremmin ymmärtää, mitä oli olla taiteilijoiden malli 1800-luvun Pariisissa ja millainen mahdollisesti oli Virginien kaltaisten naisten elämä tuon ajan Euroopassa. Albert Edelfeltin oman ja lähipiirin kirjeenvaihdon lisäksi Kortelainen on löytänyt tietoa Ranskan arkistoista.

 

Virginie! on pääosin hyvin kirjoitettu ja sujuvasti etenevä. Se on tutkimus, mutta myös matkapäiväkirja. Anna Kortelainen uskaltaa tuoda itsensä osaksi tarinaa ja kertoa historiantutkimuksen epävarmuudesta. Välillä hän kuitenkin eksyy sivupoluille ja jää kertomaan turhan laveasti tutkimuksen kannalta epäolennaisista asioista, kuten yksityiskohtia Albert Edelfeltin ystävistä tai omasta raskausajastaan (Kortelainen odotti esikoistaan tehdessään tutkimusta). Pisteet Virginie! saa siitä, että se nostaa esille aikaisemmin melko tuntemattoman naisen ja hänen elämäntarinansa, siltä osin kuin Kortelaisen johtopäätökset osuvat oikeaan.

 

Vaikuttaa siltä, että kaikesta tutkimisesta huolimatta Virginieen on vaikea päästä käsiksi ja hän suo meille vain kujeilevan hymynsä vuosien takaa. Tuon hymyn, joka kerran hurmasi suomalaisen taiteilijan ja saa meidät yhä tuijottamaan Virginietä taidemuseon seinällä. Itse asiassa Edelfelt maalasi hänet niin hyvin, että Virginien voisi jopa nimetä Suomen Mona Lisaksi... Ja rakkaustarinasta saisi ainekset vaikka kansainväliseen elokuvaan.

 

Linkki Joensuun taidemuseon kokoelmasivulle: http://www.joensuu.fi/taidemuseo/kokoelmat/arla