Deborah Spungen,
Nancy
( And I don't want to live this life).
Koko kansan kirjakerho 1984.
(Alkuperäisteos julkaistu 1983 Yhdysvalloissa. Suomessa useita kustantajia painoksesta riippuen.)
Olin tosi nuori, kun luin Nancy Spungenista ensimmäisen kerran. En tiennyt tuolloin paljon mitään Deborah Spungenin kertomista asioista ja kaikkea en edes ymmärtänyt. Varmaan lukukokemuksen vilpittömyys vaikutti siihen, että Nancy teki minuun suuren vaikutuksen jo tuolloin ja tiesin, että tämä kirja on tärkeä. Siinä kerrottiin kipeistä asioista, mutta Deborah Spungen kirjoitti hyvin ja puhuttelevasta aiheesta. Niinpä olen palannut Nancyn seuraan monta kertaa tuon ensimmäisen lukukerran jälkeenkin. Nancy koskettaa vuodesta, ja uskoisin että myös vuosikymmenestä, toiseen. Kirja saa sitä enemmän sävyjä ja sanottavaa, mitä enemmän ikää karttuu.
VAROITUS, SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA. Jos et halua tietää kirjan sisältöä etukäteen, jätä lukematta seuraava sekä kirjan takakannen ja sisäsivujen tekstit. Älä myöskään googleta!
Tiivistettynä Nancy on äidin omakohtainen kertomus tyttärestä, joka ei halunnut elää. Kirja perustuu tositapahtumiin. Punk-piirejä ja kohumurhia seuranneet todennäköisesti tuntevat Nancyn ja Sex Pistolsin basistin Sid Viciousin tarinan, joka päätyi lehtiotsikoihin vuonna 1978 nimenomaan dramaattisen loppunsa myötä: Nancy löydettiin puukotettuna New Yorkin Chelsea-hotellista ja Sid Vicious pidätettiin murhasta epäiltynä. Nancy oli kuollessaan 20-vuotias.
Kirjassaan Deborah Spungen kertoo varsin suoraan elämästä Nancyn kanssa ja omasta kamppailustaan olla hyvä äiti. Hän ilmaisee rehellisesti haluavansa kertomuksellaan auttaa kaikkia niitä vanhempia, joilla on sellaisia lapsia kuin Nancy: vauvasta asti levottomia ja vihaisia, joista lääkärit eivät kuitenkaan löydä mitään selvää vikaa.
 |
| Nancy Spungen vuoden ja kahden kuukauden ikäisenä. Kuva kirjasta. |
Tämä lääkäri, joka antoi Nancylle lääkettä peittääkseen tai pitääkseen kurissa hänen ongelmansa, oli yksi monista. Jälkeenpäin ajatellen luulen, että hän määräsi lääkettä tukkiakseen minun suuni. En usko että hän tosissaan uskoi minua, kun kerroin, minkälainen Nancy oli. Hän ilmeisesti kuvitteli, että olin itsekäs ja hermostunut äiti ja otaksui, että vauvalle annettu unilääke saisi minut lopettamaan vaikerrukseni. Fenobarbitaali oli helppo ratkaisu. Valitettavasti se myös peitti todelliset ongelmat.
Lapsuudestaan lähtien Nancy ei tullut toimeen muiden ihmisten kanssa, käyttäytyi toistuvasti väkivaltaisesti ja yritti riistää hengen itseltään. Osan lapsuudestaan hän vietti niin sanottujen erityislasten sisäoppilaitoksissa, koska Spungenit yrittivät suojella kahta muuta lastaan Nancyn vihanpurkauksilta. Nancyn eläessä hänen oireitaan ja ahdistustaan ei kyetty hoitamaan kunnolla, vaikka Spungenit kuljettivat tytärtään psykologilta ja lääkäriltä toiselle. Nancy diagnosoitiin hyvin älykkääksi lapseksi, jolta kuitenkin puuttui mielikuvitusta ja kyky hillitä agressioitaan. Häntä epäiltiin skitsofreeniseksi, mutta diagnoosia ei vahvistettu. Erityiskoulut ja lääkkeet olivat kalliita, eikä niistä kuitenkaan ollut Nancylle apua. Välillä hän oli hyvässä kunnossa, menestyi koulussa ja putosi sitten taas pohjalle. Yksi kovimmista iskuista vaikutti olevan korkeakouluopintojen keskeyttäminen, kun Nancy oli 16-vuotias:
Nancyn paluu Coloradosta muodostui hänen elämänsä käännekohdaksi. Sen jälkeen minä en nähnyt valonpilkahdustakaan hänen kohdallaan. Hän oli vilpittömästi uskonut olevansa niin terve, että saattoi elää todellisessa maailmassa normaalien ihmisten parissa - -. Nyt hän tiesi, ettei se käynyt päinsä. - - hän joutui myöntämään itselleen poikkeavuutensa. Hän todella oli sairas.
 |
| Nancy 18-vuotiaana. Kuva: Mary Ellen Mark? |
Nancy Spungen lausui seuraavat enteelliset sanat lähtiessään viimeisen kerran vanhempiensa luota:
Minä kuolen hyvin pian. Kuolen ennen kuin täytän kaksikymmentäyksi. En enää näe syntymäpäivääni. Minusta ei ikinä tule vanhaa. En halua ikinä tulla rumaksi ja vanhaksi. Ei ole enää jäljellä mitään. Minä olen jo elänyt kokonaisen elämän. Minä häivyn. Kuuluisana.
 |
| Nancy viimeisinä aikoinaan 1978. Kuva: Steve Emberton. |
Osaltaan Nancy on kirjana Deborah Spungenin surutyötä ja hän myöntää sen itsekin. Äitinä hän on halunnut korjata Nancystä julkisuudessa esitettyä kuvaa, joka perustui Spungenien mielestä enemmän juoruihin kuin faktatietoon. Spungenin perhe sai osansa härskeistä toimittajista ja vihapuheluista, vaikka kohun kohteena 1970-luvulla olivat Nancy ja Sid punkin rantautuessa Yhdysvaltoihin. Deborah Spungenin sanoin, "lehdet tekivät Nancystä ja Sidistä mustaan nahkaan sonnustautuneet Romeon ja Julian matkalla helvettiin".
Nancy on kertomus perheestä, psyykkisistä ongelmista, rakkaudesta, tuskasta ja huumeista. Samalla se on terävä ajankuva 1950-1970 -lukujen Yhdysvalloista sekä rock- ja punk-musiikin ensivaiheista. Deborah Spungenille se on kuitenkin kipeä tarina lapsen menettämisestä ja murhasta, jota ei koskaan selvitetty kunnolla. Tyttärensä kuoleman jälkeen Deborah Spungen perusti Philadelphiaan tukiryhmän omaisille, joiden perhe oli joutunut murhan uhriksi.
Nancystä ja Sid Viciousista on tehty 1986 myös elokuva Sid & Nancy, jonka on ohjannut Alex Cox. Spungenien perheeltä ei kysytty mielipidettä tai lupaa elokuvaan.
linkkejä:
