Robin Hobb, Salamurhaajan oppipoika. Näkijän taru 1.
Otava 1996.
Ajoittain tuntuu siltä, että parhaat fantasiakirjat kirjoitettiin nimenomaan 1900-luvun loppupuoliskolla. Tai ehkä syynä on se, että itse pääsi perehtymään genreen sellaisten mestareiden kuin J.R.R. Tolkienin, Ursula K. Le Guinin, Margaret Weisin, Tracy Hickmannin, David Eddingsin ja R.A. Salvatoren johdolla. Puhumattakaan yhdysvaltalaisesta Robin Hobbista, jonka teokset tekivät alusta lähtien syvän vaikutuksen ja joiden maailmaan huomaan palaavani kerta toisensa jälkeen.
Robin Hobb, oikealta nimeltään Margaret Astrid Lindholm Ogden (s. 1952) tunnetaan etenkin trilogioistaan Näkijän taru (The Farseer Trilogy), Lordi Kultainen (The Tawny Man Trilogy) ja The Liveship Traders (ei suomennettu). Tämän lisäksi hän on julkaissut useita muita kirjoja, novelleja ja lehtijuttuja. Viime vuosina hän on faniensa iloksi (tai kauhuksi) aloittanut vielä kolmannen trilogian kahden ensiksi mainitun sarjan henkilöistä, eli Fitz Uljas Näkijästä ja Narrista, joihin lukija saa ensikosketuksensa nimenomaan Salamurhaajan oppipojassa.
Näkijöiden poikkeuksellinen suku on perinteisesti hallinnut Kuutta herttuakuntaa, mutta Salamurhaajan oppipoika alkaa kovista ajoista: barbaarien punalaivat ryöstelevät rannikkoa ja kuningas Ovelan hallinto on koetuksella. Kohtalo heittää kuninkaan hoviin kuusivuotiaan Fitz-pojan, jonka kaikki tuntevat pian prinssi Uljaan äpärälapsena. Poika määrätään prinssin luottomiehen, tallimestari Burrichin huostaan ja hän varttuu Peuralinnan hevosten ja koirien keskellä. Kun Kuuden herttuakunnan rauha on jälleen vaakalaudalla, syrjään työnnetystä pojasta taitoineen tuleekin ase aatelisten armottomassa valtapelissä.
Robin Hobbin luoman fantasiamaailman viehätys piilee sekoituksessa keksittyä historiaa, armotonta realismia ja uskottavaa yliluonnollisuutta. Fitz ei ole nokkela, komea tai erityisen voimakas, mutta hänen kykynsä Taidossa ja Vaistossa tekevät hänestä kiehtovan, joskin myös haavoittuvan sankarin. Asemansa vuoksi Fitz joutuu kamppailemaan kaikesta ja kärsii siitäkin huolimatta että yrittää parhaansa. Robin Hobbilla on ollut uskallusta luoda hahmo, joka on yksin ja kaukana täydellisestä. Massiivisten taistelukohtausten ja dramaattisten rakkausjuttujen sijasta on juoruja, hankalia ihmisiä, väkivaltaa ja menetyksiä. Fitzin kyky kommunikoida eläinten kanssa (Vaisto) nähdään iljettävänä. Myös eräänlaista telepatiaa muistuttavasta Taidosta muodostuu hänelle enemmänkin taakka kuin siunaus, sillä Taito on käyttäjälleen kuin huumetta: jos sille antautuu liikaa, se vie ihmisen mukanaan. Silti molemmat kykyjä, joissa Fitz on vahva, joskin hinta on kovin mahdollinen.
Salamurhaajan oppipoika aloittaa Fitzin hurjan matkan kuninkaan salamurhaajaksi ja lopulta jopa kruununprinssin luottomieheksi. Tekstin surumielisyydestä ja jopa ajoittaisesta sentimentaalisuudesta huolimatta tarina ei ole karu: Fitzillä on liittolaisia ja ystäviä, joista hieman yllättäen yhdeksi tärkeimmistä nousee kuninkaan narri, kummallinen kalpea olento, jonka arvoitukset saavat Fitzin ymmälleen, mutta myös auttavat häntä. Sitten on tietenkin synkänpuoleinen tallimestari Burrich, varjoissa asuva Chade Tuhotähti ja nuori kynttiläntekijä Molly. Näkyvän roolin saavat myös Peuralinnassa asustavat eläimet, kuten Fitzille läheisimmät koirat Puhku ja Vihi. Luonnon arvostaminen yksi Robin Hobbin keskeisiä teemoja, jolloin ihminen vaikuttaa lähinnä typerältä esimerksi eläinten viisauden rinnalla. Myös valtapelit ja ennakkoluulot ovat keskeisiä siinä, millaista Fitzin elämästä tulee. Robin Hobbilla on psykologista silmää ihmisten mielenliikkeille, kuten tässä kuvauksessa taitomestarin vaikutuksesta oppilaisiinsa:
Jostakin syystä Hobbin kirjoja on julkaistu Suomessa niukasti, vaikka saatavilla olevia painoksia lainataan tiuhaan kirjastoista ja metsästetään kiihkeästi vapailta markkinoilta. Toivon mukaan Otava uskaltaisi vielä julkaista uusia painoksia ja suomentaa tuoreimman Fitz and the Fool -trilogian, koska nähdäkseni laadukas fantasia ei mene koskaan pois markkinoilta. Siihen asti tosifanit kiertävät kaikki kirjastot, kirjojen poistomyynnit ja nettikirjakaupat saadakseen osansa näkijöistä ja Kuudesta herttuakunnasta.
Näkijöiden poikkeuksellinen suku on perinteisesti hallinnut Kuutta herttuakuntaa, mutta Salamurhaajan oppipoika alkaa kovista ajoista: barbaarien punalaivat ryöstelevät rannikkoa ja kuningas Ovelan hallinto on koetuksella. Kohtalo heittää kuninkaan hoviin kuusivuotiaan Fitz-pojan, jonka kaikki tuntevat pian prinssi Uljaan äpärälapsena. Poika määrätään prinssin luottomiehen, tallimestari Burrichin huostaan ja hän varttuu Peuralinnan hevosten ja koirien keskellä. Kun Kuuden herttuakunnan rauha on jälleen vaakalaudalla, syrjään työnnetystä pojasta taitoineen tuleekin ase aatelisten armottomassa valtapelissä.
Robin Hobbin luoman fantasiamaailman viehätys piilee sekoituksessa keksittyä historiaa, armotonta realismia ja uskottavaa yliluonnollisuutta. Fitz ei ole nokkela, komea tai erityisen voimakas, mutta hänen kykynsä Taidossa ja Vaistossa tekevät hänestä kiehtovan, joskin myös haavoittuvan sankarin. Asemansa vuoksi Fitz joutuu kamppailemaan kaikesta ja kärsii siitäkin huolimatta että yrittää parhaansa. Robin Hobbilla on ollut uskallusta luoda hahmo, joka on yksin ja kaukana täydellisestä. Massiivisten taistelukohtausten ja dramaattisten rakkausjuttujen sijasta on juoruja, hankalia ihmisiä, väkivaltaa ja menetyksiä. Fitzin kyky kommunikoida eläinten kanssa (Vaisto) nähdään iljettävänä. Myös eräänlaista telepatiaa muistuttavasta Taidosta muodostuu hänelle enemmänkin taakka kuin siunaus, sillä Taito on käyttäjälleen kuin huumetta: jos sille antautuu liikaa, se vie ihmisen mukanaan. Silti molemmat kykyjä, joissa Fitz on vahva, joskin hinta on kovin mahdollinen.
Salamurhaajan oppipoika aloittaa Fitzin hurjan matkan kuninkaan salamurhaajaksi ja lopulta jopa kruununprinssin luottomieheksi. Tekstin surumielisyydestä ja jopa ajoittaisesta sentimentaalisuudesta huolimatta tarina ei ole karu: Fitzillä on liittolaisia ja ystäviä, joista hieman yllättäen yhdeksi tärkeimmistä nousee kuninkaan narri, kummallinen kalpea olento, jonka arvoitukset saavat Fitzin ymmälleen, mutta myös auttavat häntä. Sitten on tietenkin synkänpuoleinen tallimestari Burrich, varjoissa asuva Chade Tuhotähti ja nuori kynttiläntekijä Molly. Näkyvän roolin saavat myös Peuralinnassa asustavat eläimet, kuten Fitzille läheisimmät koirat Puhku ja Vihi. Luonnon arvostaminen yksi Robin Hobbin keskeisiä teemoja, jolloin ihminen vaikuttaa lähinnä typerältä esimerksi eläinten viisauden rinnalla. Myös valtapelit ja ennakkoluulot ovat keskeisiä siinä, millaista Fitzin elämästä tulee. Robin Hobbilla on psykologista silmää ihmisten mielenliikkeille, kuten tässä kuvauksessa taitomestarin vaikutuksesta oppilaisiinsa:
Aivan kuten meri erottaa hiekan kivistä ja jättää ne rantaviivalle, Galenin harjoittama lyöminen ja kiittäminen seuloi hänen oppilaansa. Jokainen meistä halusi olla hänen paras oppilaansa. Emme siksi, että olisimme pitäneet hänestä tai ihailleet häntä. En tiedä, mitä muut tunsivat, mutta sydämessäni oli vain vihaa häntä kohtaan. Mutta se viha oli niin vahva, että päätin olla murtumatta hänen edessään. Kun olimme kestäneet hänen kurjaa kohteluaan päiväkausia, vähäinenkin kehu häneltä tuntui samalta kuin ylenmääräinen ylistys joltakin toiselta mestarilta. Hänen ikuisen ilkeilynsä olisi pitänyt tehdä minut turraksi hänen ivalleen. Sen sijaan aloin uskoa hänen sanojaan ja yritin muuttaa itseäni.
Voisi melkein sanoa, että kirjoittajana Hobb on armoton hahmoilleen. Silti hän ei mässäile väkivallalla tai kurjuudella, vaan asettaa lukijan yksinkertaisesti seuraamaan henkeään pidättäen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ihmisluonnon synkät ja valoisat puolet ovat läsnä jokaisella sivulla, hahmot uskottavia persoonia virheineen ja hyveineen epäreilussa maailmassa.
Jostakin syystä Hobbin kirjoja on julkaistu Suomessa niukasti, vaikka saatavilla olevia painoksia lainataan tiuhaan kirjastoista ja metsästetään kiihkeästi vapailta markkinoilta. Toivon mukaan Otava uskaltaisi vielä julkaista uusia painoksia ja suomentaa tuoreimman Fitz and the Fool -trilogian, koska nähdäkseni laadukas fantasia ei mene koskaan pois markkinoilta. Siihen asti tosifanit kiertävät kaikki kirjastot, kirjojen poistomyynnit ja nettikirjakaupat saadakseen osansa näkijöistä ja Kuudesta herttuakunnasta.
